Eva Wahlström

 

 

 

 

5.2.2012

Eletään jännittäviä aikoja. Vajaan kahden kuukauden kuluttua 31. maaliskuuta, ottelen Euroopan mestaruudesta, ja mikä parasta – ottelu käydään Suomessa. Vastustaja on jo tiedossa, mutta se ei ole vielä julkista tietoa, joten kerron fiiliksiä kyseisestä vastustajasta myöhemmin.

Tammikuun lopulla ottelin kahdeksannen ammattilaisotteluni Seinäjoella, joka oli ikäänkuin kenraaliharjoitus. Valmistautuminen meni kaikilta osin hyvin, mutta matsia edeltävänä yönä minulla alkoi vatsatauti. Olin kun tiskirätti: harmaa ja tärisevä, mutta onneksi olen monessa liemessä keitetty. Vaikken pystynyt tankkaamaan mitään muuta kuin paketillisen vatsalääkettä, ottelin hyvin ja voitin jokaisen erän. Näin jälkeenpäin olen kiitollinen, etten tälläkään kertaa päässyt turhan helpolla. Kasvoin taas henkisesti muutaman sentin ja niitä senttejä tulen tarvitsemaan tavoitellessani Euroopan mestaruutta.

Moni on kysynyt, muuttuuko harjoitteluni jollain tapaa, kun on kyse titteliottelusta. No ei. Ei harjoittelu muutu, eikä minulla ole mitään ihmeellisiä kikkoja hihassa tätä varten. Edelleen harjoitellaan samoja asioita päivästä toiseen. Vasenta ja oikeaa, toistoja toistojen perään. Huolellisuus perusasiossa on toiminut tähänkin saakka ja luotan siihen, että toimii nytkin. Perusasiat yhdistettynä hyvään fiilikseen ja suomalaisten kannustukseen, tuovat EM-vyön Suomeen.

 

 

 

20.12.2011

 

Moikka!

 

Tämä on ollut erikoinen syksy, kun ainoa ottelu käytiin jo syyskuussa. Olen rauhassa saanut keskittyä tulevaan kevääseen ja huoltaa kroppaa ilman rasittavia painonvetoja sekä otteluita, joista harvoin selviää vammoitta. Mutta minulle on vaikeaa olla ottelematta. Haluaisin jatkuvasti päästä testaamaan, toimiiko opitut asiat kilpailukehässä samalla tavalla kuin harjoituksissa, ja ilman tarkkaa päämäärää olen levoton. Toisaalta ymmärrän sen, että minun täytyy pysyä terveenä ja säästää paukkuja tulevaan, sillä näyttää siltä, että niitä tarvitaan keväällä.

 

Olen ehtinyt syksyn aikana kiertää vähän enemmän yläkouluissa kannustamassa nuoria kehittämään elämänhallintataitojaan ja uskomaan unelmiinsa. Olen normaaliin tapaan harjoitellut pari kertaa päivittäin, mutta kun ei mene energiaa painonpudotukseen eikä jännittämiseen, olen jaksanut tehdä vähän muutakin kuin vain harjoitella ja levätä. Olen muutenkin huomannut viime aikoina, että harjoittelen paremmin, kun välillä mietin jotain muuta kuin nyrkkeilyä. Enkä ole niin äkäinen kotona ;) Joka tapauksessa näin lähellä joulua on ollut erityisen hienoa olla osa koulumaailmaa. Olen saanut nähdä oppilaiden esittämän Jouluevankeliumin, Lucian ja tiernapojat, kuulla joululauluja ja maistaa oppilaiden tekemiä piparkakkuja. Olen sen takia itsekin ihan joulufiiliksissä. Perheen pienin on tänä syksynä aloittanut tarhan, ja tietysti sekin vaikuttaa siihen, että itselläni riittää aikaa ja virtaa vaikka mihin. Yhtenä iltana kohta kolmevuotias kertoi siitä, kun olivat leiponeet piparkakkuja tarhassa: ”Ensin piti pestä kädet. Sitten piti pukea – hmm – pullarinsikat, ja sitten otettiin jauhoja!”

 

Hyvää Joulua!

 

 

 

21.10.2011

 

Amatööriurani loppuvaiheessa urheilin loukkaantuneena, ja minusta puhuttiin, että olen menneen talven lumia, että olen liian vanha ja raihnainen pärjätäkseni. Sitten ura jäikin kesken, vaikken ollut siihen valmis. Siitä saakka olen tuntenut tarvetta osoittaa ehkä ennen kaikkea itselleni, että minusta on vielä nyrkkeilijäksi. Ammattiurani ensimmäiset matsit ovat menneet ihan ok, mutten ole onnistunut näyttämään, mitä todella osaan. En ole malttanut, olen sortunut tappelemaan, jännittänyt liikaa tai muuten vaan selvinnyt ottelusta nippanappa. Sitähän se huipulla tietysti onkin, että marginaalit ovat tosi pieniä, mutta silti joka ottelun jälkeen on ollut fiilis, ettei se vieläkään ollut kovin kummoista.

Viime kesän sain kuitenkin harjoitella terveenä ja sen myötä itseluottamus kasvoi. Nyrkkeily alkoi sujua vaivattomammin ja vapautuneemmin. Yhtäkkiä olin harjoituksissa sillä tasolla, että oli suhteellisen helppoa olla hyvä. Hyvien suoritusten tekeminen ei ollut enää tuskan takana vaan nyrkkeily oli minulle taas yhtä luontevaa, kuin kävely tai hengittäminen.

Kun syyskuun lopussa nousin kilpailukehään, päätin etten tee asiasta vaikeampaa tai suurempaa kuin se on. Valmistauduin vähän huolellisemmin kuin tavalliseen otteluharjoitukseen. Kun nyrkkeily sujuu harjoituksissa, pitää sen sujua ottelukehässäkin, ja vihdoinkin osasin nyrkkeillä tositilanteessakin. Taidokkaasti, vapautuneesti ja raivoisasti. On selvää, etten ole vielä lähelläkään valmista nyrkkeilijää ja että olen yhtä voitonnälkäinen kun aikaisemminkin, mutta sain ainakin hetkeksi mielenrauhan.

Tällä hetkellä odotan tietoa, ottelenko vielä joulukuussa vai onko seuraava otteluni vasta EM-matsi keväällä. Poikani Leon on aloittanut päiväkodissa ja minä voin keskittyä harjoittelemaan ilman, että poika vaatii huomiota. Tuntuu toisaalta vähän tylsältä, kun hän ei ole juoksentelemassa jaloissa koko ajan, mutta näin sen kai kuuluu mennä. Elämä menee eteenpäin, poika kasvaa, ja minä opin lyömään vasenta ja oikeaa hitusen paremmin.

 

 

 

 

07.09.2011

Kesä meni hujauksessa. Alkukesällä ei huvittanut nyrkkeillä lainkaan, koska minulla oli henkisesti paha olo kevään viimeisen ottelun jälkeen. Oli oikeastaan vapauttavaa antaa itselleen lupa olla harjoittelematta lajia. Poikani on nyt 2,5-vuotias, ja päivät täyttyvät helposti ilman treenejäkin. Pikkukaverikin unohti lyömisen hetkeksi, kun sai tehdä hiekkakakkuja päivät pitkät. Vaikka kroppa ja pää palautuivat suhteellisen nopeasti, sielu tarvitsi enemmän aikaa. Uskon, ettei puurtamista kannata jatkaa, jos asioita ja tunteita on jäänyt otteluista käsittelemättä. Jos ei täysin luota itseensä, on turha jatkaa eteenpäin, sillä se tie ei vie mihinkään. Sitten kun asiat on käsitelty ja kaikki on kunnossa, voi jatkaa eteenpäin entistä vahvempana.

Kun nyrkkeily alkoi taas maistua, se vei minut mukanaan täysillä, jälleen kerran. Harmitus siitä, ettei edellinen ottelu tuntunut hyvältä, muuttui raivoisaksi harjoitusinnoksi. Nyrkkeilysalille minua ei silti huvittanut mennä, joten tein metsässä kovia kuntopiirejä, uin meressä pikkusaarten ympärillä ja harjoittelin urheilukentällä. Luulin sitä vitsiksi, kun valmentajani ehdotti, että kiertäisimme juoksurataa pistehanskoja lyöden. Neljänsadan metrin matka pistehanskoilla on PALJON. Se ei ollut vitsi ja niinpä yksi kierros muuttui kahdeksi ja kaksi neljäksi, samalla kun kesä muuttui syksyksi. Jo ennestään hoikka valmentajani laihtui entisestään, ja minun hartiani kasvoivat. Naapurit varmaan luulivat, että lähimetsässä liikkui villieläimiä, kun me treenikavereiden kanssa teimme siellä kuntopiirejä ja huusimme.

Seuraava otteluni on vajaan kahden viikon päästä perjantaina 23.9. Helsingin jäähallissa. Vastaan asettuu Dominikaanisen Tasavallan Marisol Rayes ja ottelu on ensimmäinen 8-eräinen minulle. Panokset ovat kovat, sillä voitettu ottelu veisi minut EM-kehään ensi vuoden alussa.

Minulla ei ole vastustajastani muuta tietoa kuin hänen suhteellisen hyvä ottelulistansa, mutta luulen, että sieltäpäin maailmaa tulevat nyrkkeilijät ovat tulisia koukkukoneita. Totuus selviää, kun ensimmäinen erä alkaa. Yleensä kuitenkin nyrkkeilen paremmin ja vapautuneemmin, kun ei tarvitse seurata mitään tietynlaista taktiikkaa. Odotan tulevaa ottelua innolla, sillä minusta tuntuu, että olen vihdoin ymmärtänyt, mitä ammattinyrkkeily on. Pitäkää te peukut pystyssä, minä hoidan loput.

 

Eva

 

 

 

16.06.2011

 

Moikka! Eletään erikoista aikaa. Olen ollut 23 päivää nyrkkeilemättä. Se ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin, paitsi loukkaantuneena. Edellinen ottelu Seinäjoella, ei mennyt aivan putkeen. Itse asiassa ei lainkaan. Vasemmassa hartiassani oli jännekalvotulehdus, oikeaa jouduin puuduttamaan vanhan murtuman takia ja sitten vielä antibioottikuuri keuhkoputkentulehduksen takia. Tiesin vastustajan olevan taitava, mutta hänen ylipainoisuuttaan en arvannut. Itse en vielä koskaan, oteltuani lähes 200 ottelua, ole astunut ylipainoisena vaakaan. Se on kunnia-asia.

Jo toisessa erässä löimme päät yhteen  ja otsaani nousi kananmunan kokoinen kuhmu. Haluisin sanoa, että se oli tennispallon kokoinen, kuten olikin, mutta sitä kukaan ei uskoisi. Sen lisäksi oikea silmäkulma aukesi ja silmään alkoi valua verta. Tällin jälkeen pystyin seuraamaan taktiikkaa ja nyrkkeilemään suhteellisen hyvin, mutta suurin haaste oli pysyä pystyssä. En kestänyt iskuja normaaliin tapaan ja kaikki pyöri ympärillä. Olen oppinut sen, että silloin kun jostain syystä kehässä ei suju kuten pitäisi, täytyy vaan esittää nyrkkeilevänsä hyvin. Ja minä esitin. Jälkeenpäin olen kuullut etten ollut oikein oma itseni kehässä – enkä ollutkaan, sillä minä vain esitin.

Tuomio oli ratkaisematon ja se oli ihan oikeudenmukaista. Tulos ei millään tavalla vaikuta minun rankingiin, se ei laske sijoitustani, mutta ei myöskään vie minua eteenpäin.

Ottelun jälkeen on ollut kesäloman aika. Normaalisti pysyn poissa salilta 2-3 päivää otteluiden jälkeen. Tällä kertaa olen pysynyt poissa salilta 23 päivää. Olen kyllä päivittäin tehnyt pitkiä uintilenkkejä tai käynyt kuntosalilla, mutta nyrkkeilysalille ei ole huvittanut mennä. Otsassani on vieläkin kipeä kuhmu, joka taitaa johtua hiusmurtumasta. Pikkuhiljaa huomaan, että yhä useammin tekisi mieli lyödä säkkiä tai tekisi mieli tuntea taas salin tuoksun. Yhä useammin näen unia, jotka liittyvät nyrkkeilemiseen. Sovimme valmentajani kanssa, että Juhannukseen saakka pysytään poissa salista ja sen jälkeen homma jatkuu taas. Sitten kroppa, pää ja sielu ovat valmiina seuraavaa kautta varten.

 

Oikein hyvää kesää

Eva

 

 

 

13.04.2011

 

Maaliskuun ottelu oli juuri sitä mitä olin odottanut. Voin kertoa, näin jälkeenpäin ajateltuna, että en ollut tehnyt yhtään ainuttakaan harjoitusta turhaan. Britti oli vahva, kovalyöntinen, kovakuntoinen ja nälkäinen. Tunsin itseni häntä vastaan pikkutytöksi, joka yritti naputella vasenta suoraa, josta britti ei kuitenkaan välittänyt pätkääkään. Eikä hän juurikaan välittänyt minun oikeastakaan suorasta, ennen kuin yhtäkkiä meni veltoksi ja putosi kanveesiin. Tuomarin laskettua kahdeksaan hän kuitenkin jatkoi ottelua, mutta paras terä oli poissa ja minun oli helppo ottaa voitto kotiin.

Seuraavana aamuna lähdimme perheeni kanssa viikoksi etelään. Ilma oli lämmin, hiekka oli valkoista ja ruoka hyvää. Alkuviikko meni kuin unessa, kun matsiin kertynyt lataus oli rauennut. Kaksivuotias Leon poikamme näki ensimmäisen kerran kaktuksen. Jostain ihme syystä pikkuherra on aika herkkä käsistään ja meni heti nyrkkeilemään kaktuksen kanssa. Sen jälkeen pojan sanavarastoon tuli uusi sana – Auu-kukka.

 

Olen nelisen vuotta ollut mukana ohjelmassa jonka tarkoituksena on kannustaa nuoria etsimään lahjakkuutensa (Zest-projekti). Lomamatkan jälkeen olikin aika kiertää itäsuomen yläkouluja näissä merkeissä. Vaikken itse koskaan ole pitänyt itseäni kovinkaan lahjakkaana, haluan esimerkilläni osoittaa nuorille, että kovalla työnteolla voi saavuttaa unelmiaan. Onhan sekin eräänlainen lahjakkuus, että on valmis tekemään työtä ja uhrauksia sen asian eteen, mihin uskoo.

Nyt olen palannut normaalirytmiin eli harjoittelen tulevaa ottelua varten ja leikin Leonin kanssa. Seuraava ottelu käydään Seinäjoella toukokuun 21. päivänä. Tulevasta vastustajasta ei ole vielä varmuutta, mutta olen varma etten tälläkään kertaa tule pääsemään helpolla. Siitäkin olen varma, että edellinen otteluni vei minua ison askeleen eteenpäin ja tulevaan vastustajaan suhtaudun levollisemmin kuin edelliseen.

 

 

 

23.02.2011

 

Urani kovin kamppailu

Tällä hetkellä valmistaudun urani kovimpaan otteluun ammattilaisena. Hartwall Areenalla maaliskuun alussa käytävässä ottelussa saan vastaani brittiläisen Krissy Shergoldin, joka otteli MM-tittelistä pari vuotta sitten häviten niukasti pisteillä. Brittiläisen tyyliä on kuvailtu vahvasti hyökkääväksi ja erittäin aggressiiviseksi. Itse sanoisin otteluvideoiden perusteella tyylin olevan mielipuolinen. Tulee varmasti mielenkiintoinen ottelu!

Valmistautuminen on sujunut erittäin hyvin ja olen käynyt esimerkiksi ensimmäistä kertaa elämässäni korkean paikan leirillä. Leiri oli Teneriffalla, jossa vietimme aamut kylmässä vuoristossa ja iltapäivät hikisessä salissa. Auringon näkeminen pahimpaan loska-aikaan antoi kummasti potkua tekemiseen. Myös torakat sängyn alla piristivät.

Ikävä kyllä, juuri nyt en ole Kisakeskuksessa hakemassa ottelusilmää kuten pitäisi, vaan tuijotan saniteettitilojen posliinia kovassa oksennustaudissa. Norovirus iski perheeseemme, kuten niin moneen muuhunkin. Eikä siinä kaikki. Olen kyllä joskus itkenyt, kunnes olen oksentanut tai nauranut, kunnes olen kastellut housuni, mutta tällä kertaa tapahtui jotain aivan uutta – oksensin niin, että tärykalvo puhkesi. Nyt vähän jännittää vaikuttaako se tasapainoon. En usko. No, eipä ainakaan tarvitse olla huolissaan ottelupainosta.

Kunhan tästä selviän, edessä on pari kovaa harjoitusviikkoa ja yksi palautumisviikko, jolloin pidetään mieli korkealla. Sen jälkeen lähdemme perheen kanssa pienelle lomalle ja minä aion jättää hanskat viikoksi kotiin.